Kelloharrastajat Vuoden Kellonakantaja 2018

kesä 1, 2018 | kelloharrastajat, Yleinen | 0 Kommenttia

Suomen Kelloseppäliitto Ry on myöntänyt Kelloharrastajille Vuoden Kellonkantaja 2018 tunnustuksen. Tunnustus myönnetään taholle, joka pyyteettömällä toiminnalla edesauttaa kellosepänalan näkyvyyttä ja levittää alan tietoutta. Tunnustus on myönnetty 9.4 ja vastaanotettu 19.5. Helsingissä. Palkinnon vastaanotti Kelloharrastajien perustaja Joonas Kokko. Palkinto aiheutti välitöntä riemua, kuvassa The Watch Show tapahtumassa BOKSIAUKI – Flipping Clubia pitäneet KH-ylläpitotiimin jäsenet, Miika Manninen, Samuli Karjalainen, Mika Rulamo ja Kristian Salonen.

Tunnustksen vastaanotti Kelloharrastajien perustaja Joonas Kokko, 19.5.2018

Tunnustuksen vastaanotti Kelloharrastajien perustaja Joonas Kokko, 19.5.2018

Kelloharrastajat sai kunniakirjan ja upean pystin lisäksi kunnian myöntää 1000 euron arvoisen lahjoituksen valitsemalleen hyväntekeväisyyskohteelle. Kohteeksi valikoituis Kelloseppäkoulu ja raha ohjataan erityisesti sorvityökaluihin liittyiviin hankintoihin. Kohteena Kelloharrastajat arvioi kelloseppäkoulun oleva harrastajille erityien tärkeä, sillä ilman ammattitaitoisia kelloseppiä, mikromekaanikkoja ja myyjiä harraaminen on Suomessa hyvin hankalaa. Toisaalta Kelloharrastajat haluavat jatkossa lähestyä myös ammattilaisyhteisöä sekä yhdistää voimia kellokulttuurin edistämiseksi Suomessa. Harrastajien keskuudessa kelloseppiä ja mikromekaanikkoja kohtaan tunnetaan suurta arvostusta. Viimeaikainen koulutuspoliititnen tilanne on laittanut myös monen harrastajan pohtimaan, miten kansainvälisellä tasollakin noteerattava oppilaitos saa turvattua opetuksen korkean tason myös jatkossa.

Lahjoitus ojennettiin Kelloseppäkoululle 31.5. koulun lukuvuoden päätösjuhlassa Espoossa.

 

 

Share This