”Mörsky nro 1” huutokaupataan 29.5. Phillips Watches huutokaupassa Hong Kongissa

”Mörsky nro 1” huutokaupataan 29.5. Phillips Watches huutokaupassa Hong Kongissa

Kelloharrastajien, Stepan Sarpanevan S.U.F Helsinki ja Moomin Charactersin yhteistyönä syntynyt ja suuren suosion saavuttanut Myrsky MY-KH, tuttavallisemmin ”Mörsky” –sarjan kello numero 1 huutokaupataan 29.5. Alkuperäisen suunnitelman mukaisesti kyseessä on hyväntekeväisyyshuutokauppa, jonka tuotto menee lyhentämättömänä Helsingin Uuden Lastensairaalan hyväksi. Huutokaupan tuotolla tullaan tekemään laite- ja materiaalihankintoja. Hyväntekeväisyyden mahdollistaa Kelloharrastajille joulukampanjoista tutut Lastenklinikoiden Kummit.

Huutokaupan järjestää Phillipsin huutokauppakamari (https://www.phillips.com/), jota pidetään tällä hetkellä mahdollisesti maailman merkittävimpänä arvokellojen kansainvälisenä huutokauppakamarina.  29.5. järjestettävä huutokauppa pidetään Hong Kongissa, joka kaupunkina on ottanut vuosi vuodelta askelia kohti maailman merkittävimmän kellokaupungin asemaa. Phillipsin kautta myytiin viime vuonna esimerkiksi maailman kalleimmaksi huutokaupassa kaupatuksi kelloksi noussut Paul Newmanin ”Paul Newman Rolex Daytona” 17,8Musd (https://www.phillips.com/article/18461746/paul-newman-s-paul-newman-rolex-daytona-sets-world-record-fetches-17-8-million).

Kyseessä on tiettävästi ensimmäinen kerta, kun Suomessa valmistettu kello päätyy myytäväksi Phillipsin kautta.                 

Uusi Lastensairaala kohteena

Hyväntekeväisyyskohde valikoitui yhteistyön tuloksena. Muumit ja Moomin Characters ovat tehneet Lastensairaalahankkeen kanssa yhteistyötä jo aikaisemmin ja uutta sairaalarakennusta koristaakin upea Muumi-teema (https://www.moomin.com/fi/blog/veden-alta-avaruuteen-uusi-lastensairaala-sukeltaa-syvalle-tove-janssonin-filosofiaan/ ). Kellon valmistusprosessin aikana ei kuitenkaan ollut enää mahdollista osallistua sairaalan rakennushankkeeseen, minkä vuoksi hyväntekeväisyyshuutokaupan tuotot ohjataan Uuden Lastensairalalan laite- ja materiaalihankintoihin Lastenklinikoiden Kummit ry:n kautta.   

Mystinen Myrsky nro. 1

Numero 1:n huutokauppaa on saatu odotella jo tovi. Rajoitetun sarjan ensimmäiseksi numeroitu kello päätyi huutokaupattavaksi ensisijaisesti siksi, että sarjan ensimmäiseen kelloon kohdistuu keräilijöiden toimesta usein erityistä kiinnostusta. Koska tarkoituksena on tuottaa mahdollisimman paljon hyvää, on luonnollista, että huutokaupattava kello on nro 1.  Alkuperäisen suunnitelman mukaan S.U.F Myrsky MY-KH –mallia valmistettiin 50kpl Kelloharrastajat –yhteisössä myytäväksi, sekä 1 kpl huutokaupattavaksi hyväntekeväisyyshuutokaupassa. Koska huutokaupattava kello on numeroltaan 1, ovat ryhmässä muut myydyt kellot numeroitu välillä 2-51.

Numero 1 on vastaava kello kuin muutkin myydyt MY-KH –Myrskyt. Se toimitetaan nahkaisessa Helsingissä valmistetussa kuoressa ja siinä on Suomessa käsin valmistettu poronnahkainen ranneke. Nro1 on malliltaan päivyrillinen.

Vain taivas on rajana 

Myrsky MY-KH nro.1:n tarkka lähtöhinta ei ole vielä tiedossa. Numerolla 962 kaupattavan kellon hinta-arviot vaikuttavat vaihtelevan melkoisesti ja kamari itse on asettanut ”estimaten” kohtuulliselle 3000-5000usd tasolle. Yhteisöön aiemmin myytyjä Mörskyjä on kuitenkin jo nähty jonkin verran jälkimarkkinoilla ja toistaiseksi tiedossa on jo yksi 5000 euron ylittänyt kauppa. Sen valossa kamarin arvio vaikuttaa jopa aavistuksen varovaiselta.

Huutokauppaan osallistuminen on mahdollista internetin välityksellä osoitteessa https://live.phillips.com/ palvelun käyttö vaatii rekisteröitymistä, joka on tehtävä viimeistään 24h ennen huutokauppaa.

Kelloharrastajat seuraa huutokauppaa erityisellä mielenkiinnolla ja mahdollisuuksien mukaan järjestää ”valvojaiset” huutokauppapäivänä.

 

 

 

Huutokauppakatalogin printti-versio on jo julkaistu. Tietoja odotetaan päivittyväksi nettiin (www.phillips.com) toukokuun ensimmäisellä viikolla.  

Stepan Sarpaneva, Muumit ja Kelloharrastajat-yhteisö loivat Suomen halutuimman arvokellon

Stepan Sarpaneva, Muumit ja Kelloharrastajat-yhteisö loivat Suomen halutuimman arvokellon

LEHDISTÖTIEDOTE – Kelloharrastajat, S.U.F Helsinki, Moomin Characters

Stepan Sarpaneva, Muumit ja Kelloharrastajat-yhteisö loivat Suomen halutuimman arvokellon

Kelloseppä Stepan Sarpaneva ja Kelloharrastajat-yhteisö ovat luoneet Suomessa nopeimmin koskaan loppuunmyydyn arvokellon, Mörkö-Myrskyn. Minuutissa ja 36:ssa sekunnissa loppuunmyyty 50:n kellon sarja on maailmanlaajuisesti arvostetun Sarpanevan ja suuren suosion Facebookissa saavuttaneen Kelloharrastajat-yhteisön yhteistyöprojekti, jonka takakantta koristaa Muumeista tuttu Mörkö-hahmo.

Kelloa tilatessaan harrastajat tiesivät ainoastaan, että takapuolelle tulee suomalaisuutta, itsenäisen Suomen taidehistoriaa sekä erikoiskellomallien yleismaailmallista traditiota vaaliva huomionosoitus. Kellon takakanteen kätketty yllätyshahmo paljastetaan Kelloharrastajien vuotuisessa tapahtumassa 16.12.2017 samalla kun kellot luovutetaan uusille omistajilleen.

”Halusimme 14 000 jäsenen yhteisössämme toteuttaa juhlavuoden kunniaksi laadukkaan erikoiskellon, jossa yhdistyvät laatu, suomalaisuus ja erikoiskelloihin tyypillinen leikkisyys”, kertoo Kelloharrastajat-yhteisön perustaja ja ylläpitäjä Joonas Kokko. Nopeasti loppuunmyydyn kellon suosio yllätti: Ensimmäisen seitsemän minuutin aikana yli 200 henkilöä ilmoitti olevansa kiinnostunut hankkimaan kellon, emme todella olleet varautuneet siihen.”

Helsingin Kaapelitehtaalla valmistetussa Myrsky-kellossa on käytetty mm. suomalaista terästä ja sen poronnahkainen ranneke on valmistettu Suomessa. Kello on muutoinkin juuriltaan suomalaisuutta henkivä. Myrsky-kello on saanut inspiraationsa aikanaan Suomessa valmistetusta lentokoneesta, valottaa Sarpaneva. Tähän kelloon haluttiin mukaan myös suomalaista kulttuuria – Tove Janssonin Muumeihin luoma Mörkö löytyykin kellon takapohjan lasista kunnianosoituksena merkittävälle suomalaiselle taiteilijalle”, Sarpaneva jatkaa.

Moomin Charactersin taiteellinen johtaja Sophia Jansson ja toimitusjohtaja Roleff Kråkström innostuivat yhteistyöstä välittömästi. Yhteisöllisyys, kestävyys ja laadukkuus ovat myös meille tärkeitä arvoja. Kun yksi kelloista vielä huutokaupataan Helsingissä avautuvan Uuden lastensairaalan hyväksi, niin ilman muuta päätimme olla mukana tässä ainutlaatuisessa projektissa”, Jansson kiteyttää.

Numeroitu S.U.F Helsinki x Kelloharrastajat Mörkö-Myrsky -kellosarja on loppuunmyyty nro.1 lukuunottamatta, joka myydään keväällä 2018 järjestettävässä hyväntekeväisyyshuutokaupassa. Huutokaupan tuotto lahjoitetaan Uudelle lastensairaalalle. Kellon ovh 2850€.

 

Kellojen luovutustilaisuus ravintola Bottalla 16.12.2017 klo 21, ovet avataan klo 19.

Materiaalit:

Hi-res kuvat voi avata kliikkaamalla gallerian kuvaa ja tallentamalla ne suoraan valitsemalla ”tallenna kuva” .

Kuvat: Sami Kelahaara /  © Moomin Characters™

Video: https://www.youtube.com/watch?v=eUOqtTHjy9I&feature=youtu.be

Lisätiedot

Kelloharrastajat
Joonas Kokko
0400 399 825
www.kelloharrastajat.fi

Sarpaneva Watches
Stepan Sarpaneva
050 5534973
www.sufhelsinki.fi

Moomin Characters
Roleff Kråkström
040 054 9692
www.moomin.com

KH x S.U.F – Jäämyrsky

KH x S.U.F – Jäämyrsky

Kelloharrastajat (KH) valmistaa yhteistyössä Stepan Sarpanevan kanssa erikoismallin Myrsky -kellosta. Kyseessä on erikoismalli suomalaisen kellokulttuurin, kelloharrastajien yhteisön ja 100-vuotiaan Suomen kunniaksi. Kello tulee myyntiin ainoastaan ryhmän sisällä ja tarjolle vain ryhmän jäsenille. Kelloja valmistetaan myytäväksi 50kpl ja kellosta peritään ennakkoon maksettava varausmaksu. Tutustu varaus- ja tilauskäytäntöihin alla!  

KH-yhteisössä on suunniteltu ensimmäisen kerran yhteisön erikoiskelloa jo 2014 ryhmän ollessa kooltaan vain pari tuhatta jäsentä. Jo ensimmäiseen projektiinliittyvissä keskustelussa korostui näkemys, jonka mukaisesti laatua ja valmistajan näkemystä tulisi preferoida toteutuksessa, kuten myös kotimaisuutta. Ensimmäiseen projektiin syntyi hurja kiinnostus, sillä jo tuolloin yli 120 harrastajaa ilmoitti kiinnostuksestaan yhteisön erikoiskelloon.  Juuri näiden tekijöiden vuoksi yhteistyökumppaniksi on valikoitunut independent valmistaja Stepan Sarpanevan S.U.F Helsinki, joka on tunnettu korkeasta laatutasostaan sekä omaleimaisesta designista.  S.U.F ja Myrsky tarjoavat loistavan, suomalaisen lähtökohdan harrastajayhteisön erikoismallia ajatellen – niin työn kuin materiaalienkin osalta. Harrastamisen näkökulmasta sekä S.U.F, että Sarpaneva ovat vieläpä saaneet viimeaikoina osakseen maailmalla merkittävää positiivista huomiota, mikä luonnostaan lisää kotimaisen indy-valmistajan erikoismallin haluttavuutta.

Ilmoita kiinnostuksesi nyt!

Päivä(t)

:

H(s)

:

Minuutti(a)

:

Second(s)

TILAA & VARAA

Klikkaa alta varataksesi!

VARAA & TILAA TÄSTÄ

 KH x S.U.F – Myrsky

Erikoismallin geenit pohjaavat yhteisössä käytyyn keskusteluun, jossa Vetehinen-kellosta tuttu viistehiottu eli ns.sunburst-taulu, Suomeen ja yhteisöön viittaava sininen väri sekä toisaalta Myrskyn dna herättivät yhteisössä erityistä kiinnostusta. Kellosta tehdään sekä päivyrillinen, että päivyritön versio. KH-logoa tai tunnuksia ei tule tauluun tai kellon etupuolelle, mutta viittaus yhteöisöön löytyy  kellon takaa.

Kellon takapuolelle tulle ennennäkemätön yksityiskohta, jonka voi uskoa herättävän huomiota ja kiinnostusta myös kansainvälisesti. Kysessä on suomalaisuutta, itsenäisen Suomen taidehistoriaa sekä erikoiskellomallien yleismaailmallista traditiota vaaliva huomionosoitus. Tämän uniikin ja omaleimaisen erikoisuuden voidaan uskoa puhkaisevan uutiskynnyksen myös kansainvälisellä tasolla. Huomionosoituksen toteuttaminen on tullut mahdolliseksi ulkopuolisen tunnetun, kansainvälisen tahon kautta. Yllätys paljastetaan kokonaisuudessaan vasta kellojen toimituksen yhteydessä Helsingin KaapelitehtaallaKelloon tulee myös koristeltu nuppi ja se toimitetaan kahdella rannekkeella.

KH x S.U.F Myrsky on saatavilla sekä päivyrillisenä, että päivyrittömänä. Kuvat antavat ohjeellisen käsityksen toteutettavan kellon ulkonäöstä.

Kuori 42mm (leveys), 10,4mm (korkeus), harjattu teräs (Outokumpu) Koneisto Soprod A10 (28800mph, 42h käyntivara, Perlage-hionta) Toiminnot Tunnit, minuutit ja sekunnit (teräs ja sinistetyt viisarit) Lasi 1,6mm safiirilasi, AR-pinnoite Takakansi Läpinäkyvä erikoistakakansi Taulu Viistehiottu sininen erikoistaulu, superluminova(tm) indeksit Vesisuojaus Testattu 5 ATM Rannekkeet vahvistetaan myöhemmin, nahka ja ”grassbay”-ranneke.

MYRSKY HUOKUU LAATUA

Myrskyssä on useita yksityiskohtia, jotka huokuvat laatua – sellaisia, joiden huomaamiseksi silmän on täytynyt jo hieman harjaantua harrastuksesta.

Koneisto Soprod A10, on erinomainen sveitsiläinen automaattikoneisto joka S.U.F:n tapauksessa on purettu, tarkastettu, voideltu ja säädetty erikseen käsin.  Tämä aikaa ottava työvaihe on pitkä ja kallis sekä useiden kellovalmistajien laiminlyömä. S.U.F noudattaa toimissaan samaa toimintatapaa, kuin useimmat tunnetut laatuvalmistajat.

Huolto- ja aftersales-palvelut – S.U.F Helsinki tarjoaa myös huippuluokan ja kohtuuhintaisen huollon sekä varmistaa varaosien saatavuuden.

Kuori – Myrskyn kuori on valmistettu Outokummun teräksestä Saksassa samalla kuoritehtaalla, jossa valmistetaan korkealaatuisia kuoria muihin tunnettuihin arvokelloihin. Korkea laatu näkyy ennenkaikkea viimeistelyssä ja istuvuudessa.

Vedenkestävyys – Jokainen Myrsky on erikseen painetestattu (5ATM) ja sen kanssa voi turvallisin mielin esimerkiksi uida.

Taulu ja osoittimet – Kellon taulu sekä osoittimet ovat korkealaatuisia ja Euroopassa valmistettuja. Taulun käsittelyvaiheet ja yksityiskohdat luovat lopulta kelloon sielun ja se onkin vanhan kellomiesten sananlaskun mukaan keskeisin kellon arvoa määrittävä tekijä.

Viimestely ja yksityiskohdat –  Metallinen soviterengas, sinistetty osoitin, koneiston perlage-viimeistely ja Suomessa valmistettu ranneke ovat esimerkkejä pienistä yksityiskohdista, jotka tuovat laadun tunteen todella esille.

 

INSPIRAATIONA MYRSKY

Ensimmäinen S.U.F Helsinki Myrsky näki päivänvalon vuonna 2013. Kello on ammentanut identiteettinsä alunperin suomalaisesta taistelulentokoneesta. Mikäli alkuperäinen patriottinen Myrskyn tarina ei ole vielä tuttu, voit lukea sen täältä (http://www.sufhelsinki.fi) tai tutustua esim. Kellomiehen tai Tyyliniekan kelloa koskeviin artikkeleihin.

Myrsky on kellona suomalaisille erityinen. Ensinnäkin, Myrsky on kautta aikojen eniten valmistettu, että myös tunnetuin Suomalainen sarjavalmisteinen automaattikoneistolla varustettu yksittäinen kellomalli. Myrsky on ottanut paikkansa modernina klassikkona nopeasti ja se nauttii omaleimaisen designin sekä korkeat laatuvaatimukset täyttävän toteutuksensa vuoksi arvostusta kelloharrastajien keskuudessa. Toisekseen Myrsky on suunniteltu ja rakennettu Suomessa, mahdollisimman paljon suomalaisia raaka-aineita käyttäen.

KH-Myrskyyn liittyy salaisuus, joka paljastetaan vähitellen ja lopulta kokonaan vasta kellojen valmistumisen myötä. Kellon takakansi kätkee yllätyksen, joka tekee kunniaa eräälle itsenäisen Suomen tunnetuimmista taiteilijoista. Myrsky luonnonvoimana on tunnustetusti ollut hänen laajan ja tunnetun tuotantonsa keskeisiä inspiraation lähteitä.

Viimeisenä, muttei suinkaan vähäisimpänä: kuinka moni harrastaja tiesikään, että ennenkuin Sarpanevasta tuli Sarpaneva, suku kulki nimellä Storm – Myrsky?

STEPAN SARPANEVA

Stepan Sarpaneva on maailmalla noteerattu ja palkittu independent -kelloseppä, joka on ennen oman kellomerkkinsä perustamista ehtinyt työskennellä kellomaailman arvostetuimmille huippuvalmistajille kuten Piaget, Parmigiani tai Christophe Claret. Vuonna 2004 Sarpaneva perusti oman kellomerkkinsä ”S.U.F Helsinki” eli  Sarpaneva Uhrenfabrik” sekä ”Sarpaneva”. S.U.F valmistaa laadukkaita kelloja ja sillä on tuotannossa vakiintunut mallisto, jonka hinnat vaihtelevat 2500-4900 euron välillä. Sarpaneva -kellot ovat puolestaan pääasiassa tilauksesta valmistettavia yksilöitä, joihin tilaaja pääsee vaikuttamaan omien mieltymystensä mukaisesti. Siinä missä S.U.F-kellot ovat teknisiltä ratkaisuiltaan funktionaalisia, nähdään Sarpaneva -kelloissa taiteellisuutta henkeviä erikoisuuksia. Sarpaneva -kellojen hinnat alkavat 10 000 eurosta ja päätyen useisiin kymmeniin tuhansiin.

Kari Voutilaisen ohella Stepan Sarpaneva on Suomen tunnetuin kellontekijä ja kelloseppä. Hänen taidoistaan ja näkemyksestään kertovat useat palkinnot (esim. arvostettu Red Dot 2009) sekä kansaivälisesti noteeratuihin, tiukat vaatimukset täyttäviin kilpailuhin osallistuminen (esim GPHG, Grand prix d´horologeire de Genéve, jossa 2017 esitelty Vetehinen-sukeltajankello on ehdolla parasta aikaa). Kellosepän tutkinnon lisäksi Sarpaneva on valmistunut arvostetuimmasta alan koulusohjelmasta, WOSTEPista.   

Suomalaisen kellokulttuurin ja kelloharrastamisen näkökulmasta Sarpanevan tuotanto ja ura on erityisen mielenkiintoinen juuri tällä hetkellä. 2017 esitellyn Vetehisen myötä Sarpaneva ja S.U.F ovat saaneet merkittävää huomiota maailmalla, mikä heijastuu myös jatkuvasti kasvavaan kysyntään. Toisaalta kellomaailmassa vaikuttaa kytevän myös independent-trendi, mikä heijastuu kasvavana mielenkiintona juuri pienempiä yksityisiä valmistajia kohtaan. Harrastusmielessä Sarpanevan kellot ovat juuri nyt erityisen kiinnostavia, sillä niistä saattaa vallitsevan trendin mukaisesti tulla vielä vaikeasti saatavia, tavoiteltuja keräilyharvinaisuuksia.

KELLON VARAUS & HANKINTA

KH x S.U.F Myrsky -kellon hinta on 2850€ (sis alv.). Kello laskutetaan kahdessa erässä, ennakkoon tehtävä  varausmaksu 750€, loppuosa laskutetaan ennen kellon luovutusta. Laskuttaja on S.U.F Helsinki.

Ilmoita kiinnostuksesi oheisella  lomakkeella. Vastaa samalla päivyriin ja rannekkeisiin liittyviin kysymyksiin.

TILAUKSEN VAIHEET:

  1. Ilmoita halustasi varata kello 3.9.  klo 23.59 mennessä.
  2. 20 ensimmäistä ilmoitautujaa, jotka ovat valmiita maksamaan varausmaksun heti, saavat kellon  varmasti ilman että joutuvat ottamaan osaa mahdolliseen arvontaan. (Henkilöille ilmoitetaan henkilökohtaisesti)
  3. Mikäli varausaikomuksia toteutuu enemmän kuin 50, arvotaan hankintaoikeudet varaajien kesken.
  4. Osto-oikeuden saaneille henkilöille lähetetään lasku varausmaksusta sähköpostitse. Varausmaksun eräpäivä 1.10.2017 (20 nopeinta, maksuaika 8vrk)
  5. Maksamaton maksu johtaa varauksen vapautumiseen.
  6. Loppuosa laskutetaan 28.11.2017, maksuaika 14vrk.
  7. Kello toimitetaan yhteisesti Helsingin Kaapelitehtaalla järjestettävässä tilaisuudessa, tai sovittaessa postitettuna. Tarkka ajankohta tilaisuudelle vahvistetaan 11.10.2017. 

Kelloon liittyvissä kysymyksissä: info@kelloharrastajat.fi

Annetut tiedot ovat ainoastaan Kelloharrastajien ja S.U.F Helsingin käytettävissä, eikä niitä luovuteta kolmansille osapuolille.

KH pidättää mahdollisuuden varata 9kpl kellojen hankintaoikeuksia sellaisille henkilöille, jotka ovat yhteisön neljän toimintavuoden aikana talkootyönä mahdollistaneet yhteisön olemassaolon tai vaikuttaneet suomalaisen kellokulttuurin kehittymiseen merkittävällä tavalla (esim. ryhmän ylläpitäjät, projektien puuhamiehet, sosiaalisessa mediassa esiintyvät kellovaikuttajat).

Nimi (pakollinen)

Sähköposti (pakollinen)

Puhelinnumero (pakollinen)

Osoite (pakollinen)

Postinumero ja toimipaikka

Maa (jos muu kuin suomi)

Päivyrillä vai ilman? (pakollinen)

Toive kellon numerosta (voi laittaa myös usemman, toiveita pyritään huomioimaan niin hyvin kuin mahdollista)

Nahkarannekeen väritoive:

Haluan maksaa varausmaksun heti ja varmistaa kellon saatavuuden:
 Kyllä

Haluan vastaanottaa tietoa KH:n projekteista ja kampanjoista myös vastaisuudessa

Robotti-varmistus: kopioi kuvan koodi alempaan kenttään
captcha