Syksyllä 2019 suomalainen Perkko Oy julkaisi odotetun Leijona Heritage -mallistonsa. Suomalaisen kelloalan pioneeriyhtiö on alkuperäisen ja perinteikkään Leijona-brändin takana hankittuaan merkin J.W. Lindroosilta jo vuonna 1939. Perkon voidaan todeta olevan yksi keskeisempiä tai jopa keskeisin kelloalan vaikuttaja Suomessa. Leijonan pitkään historiaan mahtuu erilaisia aikakausia, eikä valitettavasti viimeisten vuosien mielikuva edullisten kvartsikellojen valmistajana ole niistä mairittelevin. Usein unohdetaan, että ennen kvartsikelloja valmistettiin vuosikausia laadukkaita mekaanisia sveitsiläisiä Leijonia, jotka olivat monelle suomalaiselle hyvän rannekellon synonyymi; aikalaisille Leijona merkitsi aikamiehen tai -naisen ikään pääsemistä. Leijona Heritage on Perkon ja Leijonan paluu laatukellojen valmistajaksi. Kyseessä on mallisto, jossa 50- ja 60-luvun klassikoiden muotoilu yhdistyy laadukkaaseen nykyaikainen toteutukseen. Tässä jutussa käsittelyssä on Heritage Oiva. Oiva on keikkunut ranteessani joulukuusta alkaen, joten käyttökokemusta alkaa olla riittävästi kellon ja Leijona Heritagen arvioimiseksi. Onnistuuko Leijona heti ensimmäisellä yrittämällä, millainen on lopputulos ja pystyykö brändi nostaamaan itsensä uudelle tasolle? 

Kari Voutilainen ja Leijona – näyttävät liikkeet tarvitsevat voimaa taakseen

Uusien Leijonien taustalla on rummutettu vahvaa yhteistyötä Suurmestari Kari Voutilaisen kanssa. Voutilaisen nimeä onkin viljelty markkinoinnissa aktiivisesti, vaikka kellosta itsestään ei Voutilaiseen liittyvää ilmeistä viitettä löydy. Heritage -sarjan julkistusvaiheessa monelle harrastajalle syntyi nettikeskustelusta päätellen jopa mielikuva Voutilaisen itsensä valmistamista kelloista. Leijona Heritage -sarja on mahdollistunut pitkälti Voutilaisen avulla. Kellojen  valmistamisen kannalta keskeiset komponentit – kuori ja taulu sekä kokoonpano hoidetaan Voutilaisen omistamien tai hänen osakkuusyritystensä kautta. Suurmestari on tiimeineen myös vastannut teknisestä suunnittelusta ja alihankitaketjujen johtamisesta. Lienee oikein sanoa, että ilman Voutilaista koko sarjaa ei olisi tehty – vastaavasti kello ei ole kuitenkaan sanatarkasti myöskään Voutilaisen  itsensä valmistama. Monelle alaa vähemmän seuraavalle saattaa tulla yllätyksenä, että Voutilainen on monessa mukana. Hänen omistamansa yritykset sekä yritykset joissa hän on osakkaana, tuottavat tauluja ja komponentteja monelle tunnetulle valmistajalle. Voutilaisen ja hänen partnereidensa hankkeet ovat selvästi vastavirtaan kulkemista, sillä viime vuosina vastaavan tyyppisiä valmistajia on Sveitsissä enemmin ajettu alas. Leijona saattaa olla näille yrityksille eräänlainen alusta ja mahdollisuus kokeilla uusia asioita, sekä sarjavalmisteisen private label -kellon tuotantoketjun hallintaa. Toisaalta asiassa painaa myös varmasti lukkarin rakkaus, sillä aloittelihan Voutilainen uraansa nuorena miehienä juuri Perkon leivissä, Leijonan parissa. Leijona Heritage on siis ns. private label -kello, jonka toteutus on poikkeuksellisen tiiviisti ohjattu ja johdettu. Unohtamatta tietenkään erityistä historiaa. 

Käsittelyssä oleva Oiva on mallisarjan edullisin kello. 2590 euroa maksava Oiva oli julkaisuhetkellä monen mielestä Leijonaksi kallis, mutta toisaalta monen asiaa ymmärtävän mielestä suorastaan halpa. Ristiriita johtuu siitä, että kyseessä on Sveitsissä toteutettu pientuotanto, joka on arvokasta. Tässä mielessä kello vertautuu hyvin esimerkiksi Stepan Sarpanevan S.U.F Helsinki -kelloihin. On oletettavaa, että valmistettavat sarjat tulevat olemaan todennäköisesti melko malttilisia, vaikka sitä ei missään sanotakaan.

Klassisesti muotoiltu yleiskello

Moni kelloblogi ja media ehti julistaa julkistusvaiheessa Oivan olevan klassinen pukukello. Väite ei omaan ajatukseen täysin istu, sillä kyseessä on ennemmin perinteikkäästi muotoiltu yleiskello, kuin pukukello. Jos tarkkoja ollaan, niin kellotaulussa on vaikutetta laivakelloista (ns. deck watch), joista Perkko lähti aikoinaan liikkeelle (seinään kiinnitettyjä laivakelloja tavataan mummonmökeillä edelleen, erityisesti itä-Suomen alueella). Kellon koko on kuvista syntyvää vaikutelmaa suurempi ja vaalea taulu sekä ohut reunus korostavat tätä. Kellon halkaisija on 39mm, paksuus 12mm ja sen takapohja on tasainen. Tästä johtuen kello tuntuu ranteessa jykevältä ja tankkimaiselta. Omassa 17cm ympärysmitan ranteessani kellon koko on hyvä ja istuva – juuri yleiskellona, puvun kanssa ei niinkään.   

Kellon kiitetyimmät seikat on helppo huomata päältäpäin. Kellotaulu, kuori,  osoittimet ja ranneke erottuvat edukseen heti. Taulu on kellon hintaluokan huomioiden poikkeuksellisen hienosti viimeistelty. Näennäisesti yksinkertainen design avautuu, kun indeksejä ja pinnan viimeistelyä tutkii lähemmin. Jotkut harrastajat erottavat varmasti Voutilaisen Comblémine -taulutehtaan hennon viimeistelyn ja tunnistavat sen nopeasti saman tyyppiseksi esimerkiksi S.U.F Vetehisen väriversioiden kanssa. Sama hento ja huoliteltu viimeistely löytyy myös monen muun arvokellon taulusta. Hopeinen taulu (joka kuvissa näyttäytyy usein valkoisena) ja aavistuksen punertavat kultaiset osoittimet ja indeksit ovat virkistävä ja tyylikäs yhdistelmä.    

Kellon kuori ansaitsee myös kehuja. Kuoren viimeistely on kauttaaltaan hyvä ja kestää vertailun saman hintaluokan tunnettujen brändien kelloihin helposti. Kuori on kuitenkin paksu, eikä kelloa käyttäessä voi välttyä ajatukselta olisiko kuoren voinut muotoilla hoikemmaksi. Lopputulos on tältä osin hieman ristiriitainen. Paksun kuoren vuoksi nuppi ei koske pöydällä maatessaan pöydän pintaa ollenkaan. Isokokoinen nuppi tuo kelloon paljon fiilistä ja huomaan usein vetäväni kelloa juuri siitä, vaikka kyseessä on automaattikoneistolla varustettu kello. Nupin merkityksen ymmärtää vasta kun kello on käytössä. Se tuo kelloon paljon luonnetta ja omaleimaisuutta. 

Kellon koneistona toimiii Sellitan SW200 automaattikoneisto. Laajalti käytössä olevaan peruskoneistoon on päädytty todennäköisesti hinnan pitämiseksi kurissa. Työjuhta ajaa asiansa moitteettomasti ja helppohuoltoisena yleiskoneena siihen on varmasti saatavilla varaosia myös myöhemmin. Kokonaisuutta pohtiessa tulee kuitenkin mieleen, olisko kelloon voinut laittaa automaatin sijaan käsivetoisen koneiston? Automaatti on ratkaisuna tämän tyylisessä kellossa epäortodoksinen, eikä käsivetoisuudesta kielivä iso nuppi varsinaisesti avaa suunnittelijoiden aivoituksia tämän osalta. Tietysti SW200:ta voi vetää käsin, mutta kieltämättä koneiston tyyppivikana/ominaisuutena tuttu vetopainon pyöriminen nuppia kierrettäessä saa aina jollakin tapaa varpailleen. Joka tapauksessa ratkaisu on mukiinmenevä – kun ottaa huomioon kellon taulun, kuoren ja osoittimien tason, sekä muistaa että kellot tehdään kokonaan Sveitsissä, on ymmärrettävää että jossakin kohtaa on tehtävä ratkaisuja hinnan suhteen. Sitäpaitsi, käytetäänhän samaa koneistoa myös monissa monta kertaa kallimmissa kelloissa. Kellon takakansi on terästä, minkä johdosta koneiston viimeistelyä ei pääse tutkimaan avaamatta kantta. 

Erityishuomiona Leijona Oivassa on Rheinn & Fillsin valmistava alligaattoriranneke, joka on tasoltaan erinomainen. Vastaavaa tasoa ei alle 5000 euron kelloista vakiona helposti löydä. Tämä ei varsinaisesti ole ihme, sillä valmistaja on sama, jota Voutilainen käyttää lähes 100 000 euroa maksavissa kelloissaan. Vaaleanruskea ranneke patinoituu käytössä nopeasti – kellon promokuvat antavat tässä mielessä väärän vaikutelman väristä. Ranneke on tasoltaan yksi parhaista, joita joita olen tavannut.

Kritiikki

Oiva vaikuttaa siis kaikin puolin hyvältä kellolta, mutta kellosta löytyy myös kritisoitavaa. On heti alkuun todettava, että koneistoasia ei ole niistä yksi. Sen sijaan viiteen pieneen yksityikohtaan olisi voinut kiinnittää huomiota enemmän huolitellumman kokonaisuuden kannalta. 

Itselleni suurin – ja onneksi helpoiten korjattavissa oleva harmituksen aihe on rannekkeen solki, joka on suorituksena vaatimaton. Ehkä valmistajalla on tullut kiire viimeistelyssä ja solki on jäänyt vähemmälle huomiolle. Tarpeettoman suurikokoisen soljen hentoinen kaiverrus ei kerää kehuja, eikä soljen kieli sovi edes sille tarkoitettuun hahloon. Toivottavasti Leijona -suunnittelijat miettivät tämän yksityiskohdan tulevaisuudessa kuntoon. Onneksi solki on helppo vaihtaa itse mieleiseksi. 

Toinen hieman kyseenalainen kohta löytyy kellon takaa. Teräksinen takapohja on laser-kaiverrettu, mutta kaiverruksen taso huomiden parempi ratkaisu olisi ollut jättää se Rolex-tyyliin tyhjäksi. Kelloon olisi hyvin sopinut lasinen takapohja. Takapohjaan ei olisi todella tarvinnut mitään merkintöjä, sillä tällaisen kellon hankkiva kyllä tietää, mistä on kyse. Tulevaisuutta ajatellen takapohja on kuitenkin osa, jota on helppo päivittää. Ehkä jossakin kohtaa näemme faceliftauksen sen osalta. 

Kolmas kritisoitava seikka koskee vesitiiviyttä. Kellon ilmoitettu vesitiiveys on pukukellolle tyypilliset 30m, mutta koska kysessä ei varsinaisesti ole pukukello, olisi tiiviyttä voinut nostaa 50 tai jopa 100m -luokkaan. Kellon takapohja on kuitenkin kierrettävä ja koneisto automaattivetoinen jolloin nuppiakaan ei välttämättä tarvita niin paljoa. Asia olisi voinut vaikuttaa kellon kiinnostavuuteen etenkin heidän osalta, jotka hankkivat laitteen ainoaksi kellokseen.

Neljäs, muttei vähäisin kritiikin kohde on taulun klo 6:n päällä oleva Heritage-merkintä. Muutoin upeaan tauluun painettu yksittäinen sana herätti runsasta keskustelua Kelloharrastajien FB-ryhmässä. On hyvä todeta, että kyseessä on mitä todennäköisemmin ns. “visuualinen täyte”, jolla on koitettu luoda visuaalista tasapainoa kellotauluun. Samalla paikalla nähdään useissa kelloissa esimerkiksi “Swiss”, “ Automatic”, “Chronometer”, “Incablock” yms. merkintöjä, joiden ainoa funktio on tehdä taulusta silmälle kiinnostavampi. Voutilaisen taulutehtaan tuotos on kuitenkin niin upea, ettei tähän välttämättä olisi tarvittu mitään. Heritage-sanan on myös siinä mielessä haastava, että kellomaailmassa 10 vuotta jyllännyt heritage-buumi on ollut jo viimeiset pari vuotta hiipumaan päin. Tuolle paikalle olisi voinut heritage -tekstin sijaan voinut laittaa jonkin Voutilaisen yhteistyöstä kertovan logon tai kirjainlyhenteen.

Viides pieni kritiikki koskee kellon pakkausta. Kello toimitetaan perinteisen massiivisen laatikon sijaan matkarasiassa. Kellojen laatikot ovat sinänsä mielestäni yleensä turhia kapistuksia, mutta viimeistellyn kokonaisvaikutelman puolesta pakkauksen olisi voinut miettiä perinteisemmällä tyylillä. Nyt se ei täysin vastaa sitä mielikuvaa, joka kellosta markkinoinnin ja muun tuotteen osalta välittyy – etenkään jos vertaa saman hintaluokan muihin kelloihin.

Yhteenveto

Kokonaisuutena Leijona Oiva on oikein hyvä kello, ja ottaen huomioon kyseessä olevan täysin uusi kellomalli uusien yhteistyökumppaneiden kanssa toteutettuna, voidaan suoritusta pitää erinomaisena. Tuotteeseen liittyvät kritiikin kohteet ovat lopulta vähäisiä ja mahdollisesti korjattavissa olevia. Kello on mittasuhteiltaan miellyttävä ja arkikäytössä fiilis on pysynyt korkealla kuukaudesta toiseen. Kelloa voi siis suositella oivallisena vaihtoehtona klassisesta tyylistä pitävälle. Hinta voi tuntua aluksi ”Leijonaksi” korkeahkolta, mutta rehellisyyden nimissä on todettava, että rahalle saa myös vastinetta. Kelloa on hankala verrata oikeastaan mihinkään toiseen kelloon, sillä valtabrändien kellot ovat tavallaan oma juttunsa. Paras vertailukohta löytyneekin independent-valmistajien tarjoamasta. Oiva on mielestäni Leijona Heritage -sarjan kiinnostavin kello. Tämä johtuu puhtaasti siitä, että sarjan kronografi on kooltaan huomattavan paksu ja siten arjessa itselleni hankala. Liian suuri koko vaivaa omalla kohdallani myös sporttikello Jaloa. 

Tuote on siis hyvä, mutta entä se brändi? Perkko ja Leijona ovat tehneet valtavasti työtä brändin uudistamiseksi. Heritage-mallistossa on valtavasti potentiaalia ja valmistaja on satsannut paljon panoksia mm. markkinointivideoihin ja -kuvitukseen Suomessa. Kaikki ei kuitenkaan ole tapahtunut aivan synkronoidusti – esimerkiksi nettisivut saatiin auki vasta puoli vuotta julkistamisen jälkeen. Tästä johtuen kuluttajien ja harrastajien on ollut paikoin haastavaa seurata Leijonan tarinaa. 

Joissakin tilanteissa markkinointi on myös tuntunut jopa turhan pitkälle vedetyltä. Markkinoinnissa lukuisat viittaukset värien, kellonaikojen ja vuosien merkitykseen yhdistettynä runsaisiin tarinoihin voivat kääntyä myös brändiä vastaan. Ikään kuin somelierin kertoessa kahdeksannen viinin yksityiskohtaisista nyansseista pitkän lounaan päätteeksi – kun juttua on liikaa, niin se voi tuntua liialta. Kelloharrastajan näkökulmasta on lopulta keskeisintä, että tuote tarjoaa katetta brändiin liittyville lupauksille. Tässä suhteessa Leijona osuu maaliinsa ja klassikkobrändin tarinaa saa edelleen seurata ylpeydellä ja mielenkiinnolla. 

Leijonan nettisivut: https://leijonawatches.com/

Teksti ja kuvat: Joonas Kokko