Yhteistyökumppaniesittely: Kellokonttori – Huippukellojen asiantuntija
Kellokonttori on vuonna 2013 täyspäiväisen toimintansa aloittanut suomalainen käytettyjen arvo- ja laatukellojen kauppaan erikoistunut yritys. Kellokonttorin ja Kelloharrastajien tarina kulkeekin osittain käsi kädessä, sillä molemmat ovat aloittaneet tomintansa samana vuonna. Helsingin kaapelitehtaalla sijaitseva “Konttori” toimii yrityksen toiminnan ytimenä, mutta Kellokonttorin palvelut ovat tavoittavat harrastajia laajasti sekä Suomessa että kansainvälisestikin. Kellokonttorin perustaja Sami Astala kertoo, että yritys tekee aktiivisesti kauppaa myös Suomen rajojen ulkopuolelle – ja harrastajien näkökulmasta kiinnostavasti myös harvinaisempiin ja vaikeasti saataviin kelloihin painottuen.
Kasvavaa tietotaitoa myös harvinaisempien kellojen osalta
Kellokonttorin ydinosaamista on käytettyjen arvokellojen hankinta, myynti ja vaihto. Konttorin toimintaperiaatteisiin kuuluu kellojen huolellinen tutkiminen ja tarkastus: jokainen kello avataan ja sen kunto sekä aitous varmistetaan ammatilaisten toimesta. Kelloharratajien näkökulmasta katsottuna Kellokonttoriin on kertynyt erityistä asiantuntemusta, sillä Konttori tuo maahan useiden tunnettujen laatuvalmistajien lisäksi täkäläisittäin harvinaisempia käytettyjä kelloja, kuten vaikkapa Richard Milleä, Audemars Piquetia, Czapekia tai Patek Philippea.
Esimerkkinä edellä mainittujen kellojen kohdalla ei Suomessa ole ollenkaan virallista uusien kellojen maahantuontia, joten Kellokonttorin kautta vaativien harrastajien on mahdollista päästä käsiksi Suomalattaisiin hyvinkin harvinaisiin laatukelloihin.
Astala toteaakin, että yrityksen toimintaperiaatteiden ytimessä ovat myös hyvät suhteet useisiin arvokellobrändeihin, mikä mahdollistaa esimerkiksi sarjanumeroiden ja huoltotietojen tarkastamisen. Tarvittaessa kellot myös huolletaan yhteistyössä WSF (Watch Service Finland) ammattitaitoisten kelloseppien kanssa. Ylipäätään kansainvälisesti toimivalle liikkeelle on kertynyt runsaasti yksityiskohtaista tietoa eri kellomalleista ja tämän vuoksi Kellokonttori tunnetaankin hyvämaineisena toimijana erityisesti laatutietoisten ja vaativien harrastajien keskuudessa.
Kellokonttorin kaksikko Juha-Pekka Tamminen (vas) ja Sami Astala (oik) ovat tuttu näky kellotpahtumissa ja Kelloharrastajien palstoilla.
Kelloharrastajista ammattilaisiksi
”Kelloharrastajat ovat tärkeä osa Kellokonttorin toimintaa”, Astala toteaa. Konttorin perustana on ajatus siitä, kuinka itse haluaisi tulla kohdelluksi kellojen ostotilanteessa.
Audermas Piquet on lähellä Sami Astalan sydäntä – merkkiä ei ole vuosiin saanut Suomesta jälleenmyyjältä, mutta konttorin valikoimissa AP on ensisijaisesti sääntö, ei poikkeus.
Kellokonttorin myyntitiimin Sami ja Juhis ovat myös pitkän linjan harrastajia itsekin: “Yhteenlaskettuna tässä taitaa olla yhteensä yli viisikymmentä vuotta harrastamista takana”, Astala naurahtaa. Harrastajilta kumpuavat ideat, yhteisöllisyys ja tarpeet toimivat ikäänkuin yrityksen jatkuvan kehityksen moottorina, hän lisää.
Konttorilla ollaankin erityisen ylpeitä vahvasta ammattitaidosta ja asiakaspalvelusta – jonka pohjana toimii juuri kelloharrastuskokemus. “Harrastaja-näkökulma on palvelun kannalta ainutlaatuista, pystymme löytämään asiakkaillemme huippuyksilöitä ja tarvittaessa verkostojemme kautta tuomaan erityisiä kelloja, joita olisi milten mahdotonta saada Suomeen muuten”, kiteyttää Astala.
Entä mikä saa sinut tikittämään työssäsi Sami?
“Kellokonttorin jokainen päivä on juhlaa, sillä pääsemme tekemään sitä mistä nautimme – työskentelemään upeiden ja erilaisten kellojen kanssa”, Astala vastaa ja jatkaa: “Kellojen puolesta omat suosikkini ovat Audemars Piguet Royal Oak -kellomallit, niissä on vaan jotain erityistä sekä puhuttelevaa”.
Kellokonttori kutsuu sinut käymään
Kellokonttorin filosofia ”vaihtamalla paranee” kuvastaa heidän intohimoaan ja omistautumistaan kelloharrastajien palvelemiseen. Mikäli etsit luotettavaa yhteistyökumppania käytettyjen arvokellojen maailmassa, Kellokonttori tarjoaa vankkaa ammattitaitoa ja asiakaskeskeistä palvelua. Rohkeasti käymään ja kaupoille – Kellokonttori toivottaa sinut tervetulleeksi!
Lisätietoja: Kellokonttori.fi